
|
|
Projekti esitteli työtään pohjoismaisessa Gerontologisessa konferenssissa Islannissa
Islannin Reykjavikissa järjestettiin 30.5.-2.6. 2010 kahdeskymmenes Pohjoismainen Gerontologinen konferenssi. Projektipäällikkömme Maria Viljanen esitteli 2.6. projektimme kokemuksia alkoholia käsittelevässä sessiossa. Islannissa pidettävä konferenssin järjestämisessä oli omat haasteensa talouskriisin ja tuhkapilven tuottamien epävarmuuksien takia. Kaikki kuitenkin onnistui ja monitieteellinen ja -ammatillinen konferenssi keräsi vanhenemisen tutkimuksesta kiinnostuneita osanottajia kaikista pohjoismaista.
Ohjelma oli laaja ja siitä voi lukea lisää Ensimmäistä kertaa mukana oli oma sessionsa liittyen ikääntyneitten alkoholin käyttöön. Mielenkiintoista oli se, että kolme neljästä paperinsa esittäjästä olivat suomalaisia ja yksi venäläinen, joka ei valitettavasti päässyt paikalle.
Viljasen esitys oli nimeltään ja pääpaino puheenvuorossa oli siinä, miten vuoropuhelua on systemaattisesti pystytty rakentamaan projektissamme. Saman esityksen Viljanen piti myös Kuopiossa Suomen 7:llä Gerontologiapäivillä 15.-17.4. suomeksi.
Aiheesta voi lukea lisää pian (elokuu 2010) ilmestyvästä raportistamme Yhdessä jaettu on kevyempi kantaa. Kokemuksia ikääntyneitten kanssa tehdystä päihdetyöstä. Raportin ovat kirjoittaneet Maria Viljanen ja projektisuunnittelija Tarja Levo.
|
|