Viinapelin jatkoajan rankkarikisaa etsimässä - ohjausryhmän jäsenen ajatuksia ikääntyneiden miesten alkoholiongelmista

13.2.2009

Lapsuudessani kerrottiin erään noin 90-vuotiaan miehen vaeltavan joka arkiaamu klo 6 Kalliosta Kaivopuistoon lakaisemaan luudalla kaupungin rantatietä. Tarina ei sinänsä ollut ihmeellinen. Yksilöllistä vanhushuollon tarvetta ei ollut ilmennyt, mutta tiedetään hänen juoneen joka päivä pullon jaloviinaa. Hänen poikansa, eläkkeellä olevana kotimiehenä hankki tavalla tai toisella välttämättömän pullon tiukkojen Alkon viinanostorajoitusten vuoksi. Elettiin tiukkoja alkoholipolitiikan aikoja, eikä kunnon työmiehelle tehty poikkeusta.

Olen tuntenut ammattini johdosta runsaasti alkoholia käyttäviä miehiä. En ole tavannut yli 80-vuotiaita juovia alkoholisteja.  Usein alkoholisteista keskusteltaessa malliksi esitetään Arskan patsas Helsingin Lapinlahden puistossa ja tarinaa raitistuneesta Hurstista alkoholistien ja muiden syrjäytyneiden auttajana. Samaan ryhmään voidaan myös liittää sosiaalineuvos Poikeljärven vetämä Syväpuron, syviksen toiminta ”sielun veljien” asuttamisessa .Tunnen nykyisin 25-30 vuotta raittiina eläneitä yli 60-vuotiaita viinapelille altistuneita. Heitä tapaa milloin Ruotsissa, Espanjassa milloin taas jossain Karibian saarella. Taviksina he eivät ole tavoitelleet raitistumisestaan sädekehää, vaan elävät mieluimmin anonyymeina.

Kohtasin ensimmäiset ikääntyneet alkoholistit yli 50 vuotta sitten Hesperian sairaalan Kallion osastolla ja PAV- toimistossa. Myöhemmin 1960-luvulla Lauttasaaren sillan kupeessa leijui Liekkimajassa asuneita korvikealkoholia runsaasti käyttäneitä. Hekin tuoksuineen vaelsivat puistojen ja satamien reuna-alueilla kuten aikaisempi Pengerkadun pääjoukko. Liekkimajan sulkemisen jälkeen juovia alkoholiongelmaisia saattoi suurin joukoin kohdata Kyläsaaren hoitolaitoksen vastaanottotilassa. Todennäköisesti nämä sairaalloiset miehet eivät olleet nykyisen ikäryhmityksen mukaisesti vanhuksia. Vanhimmat olivat syntyneet 1910-1920-luvuilla, osa sotaveteraaneja.

Helsingin kaupungilla oli käytössään Hirvihaarassa huoltokoti, jonne ohjattiin vanhimpia kroonikoita. He olivat tyytyväisiä pelkistettyyn hoitoonsa. Kun jano yllätti, niin matkattiin tutuille kulmille stadiin pämppäämään ja takaisin maaseudun rauhaan usein sairaalan akuutin hoidon jälkeen. Kaupunki lopetti huoltokodin, vaikka sen toimintaidea oli jo tuolloin vertailukelpoinen esim. Tukholmassa nykyisin toimivan yksikön kanssa. Mutta kun ei osattu. Ehkä 1970-luvulla uskottiin raitistumisen mahdollisuuteen kaupungin muiden hoitolaitosten avulla. Antabus oli tuolloin avainsana raittiuteen ja avohoitoon.  

”Liika on aina liikaa” hankkeessa ei ilmeisesti ole ohjattu hoitoon kovin vanhoja, yli 80-vuotiaita miehiä. Palvelutalojen päihdeongelmaiset ovat ohjattavissa paikallisille a-klinikoille, joissa on paikkoja ikääntyneille päihdeongelmaisille. Avohuollon matalan palvelun pisteissä näyttäytyy tietyn vanhuskäsitteen mukaisia ikämiehiä. Mutta miesten päihteiden käytön aiheuttamat vaikeudet ovat määritelleet kulloisenkin akuutin hoidon sisällön. Hoitoon hakeutuvilla on lähes poikkeuksetta päihdehoidon kokemuksia. Hoidossa heidän toleranssinsa päihteisiin vaatii tiettyä osaamisvalmiutta. Harjukadun jälkikuntoutuskeskuksen palveluja tarvittaisiin myös jatkossa.

Vanhusten päihdeongelmia pohdittaessa tulisi kenties keskittyä miesten osalta reilusti alle 70-vuotiaisiin. Tulevaisuudessa vanhemman väen hoidon sisältöä saattaa olla retkahdushoidon yleistyminen. Itse päihderiippuvuuden aiheuttaman runsaan käytön lisäksi painetta aiheuttaa tapa ratkaista päihteen avulla sairauden, työkyvyttömyyden, työttömyyden, eläköitymisen, asunnottomuuden, puolison kuoleman ja ennen kaikkea yksinäisyyden pelon kokeminen.     

Ikääntyessään ihminen voi sairastua moneen krooniseen sairauteen, joiden hoitamista viinan juonti vain pahentaa. Niinpä hyvä terveyden- ja sairaudenhoito ovat usein parasta päihdehoitoa. On kyse ennalta ehkäisystä. Tuolloin keskustelu päihteiden käytön riskistä perustuu tosiasioihin ja on tarkoitettu varteen otettavaksi. Retkahtamisriskillä eläville, sosiaalinen vanhustyö ja AA:n ja A-killan tapaisten järjestöjen vertaistyö ovat käyttökelpoisia vaihtoehtoja. Keskustelu hengellisistä  kysymyksistä on varsin yleistä raitistuneiden alkoholiongelmaisten keskuudessa. Siihenkin tulee olla valmiutta.

Myös vanhustyössä mukana olleena, pidän hyvänä vanhustyöntekijöiden aitoa kiinnostusta päihdeongelmien hoitamiseen heidän omassa työympäristössään. Hoitajien kokemuksien lisääntyessä viinapelin esiin ottaminen tuo ikääntyneen juovan miehen elämään tärkeää rehellisyyttä omasta selviytymisestään. Hoidon organisoinnin puolella vanhustyön ja päihdehuollon lähentyminen saavat aikaan parhaimmillaan geriatrisen sosiaalityön ja päihdehuollon sosiaalityön yhteensovittamisen etenkin avohuollon puolella. Meidän kaikkien tavoitteena on pääosin viinapelin ”rankkarikisaan” joutuneiden ja heidän perheittensä kärsimysten lievittäminen.