Liika on aina liikaa -projekti jatkaa kehittämistyötään. Kohderyhmänä ovat yli 60-vuotiaat, mutta jatkohankkeessa keskitytään yhä enemmän kouluttamaan, tukemaan ja konsultoimaan työntekijöitä, jotka kohtaavat tämän ikäisiä työssään. Juurruttaminen tapahtuu kahdella tasolla: paikallistasolla osahankkeissa ja hankepaikkakunnilla sekä valtakunnallisella tasolla. Toteuttajajärjestöinä ovat Helsingin Diakonissalaitos, Sininauhaliitto (koordinaatio) ja Tyynelän kehittämiskeskus (Kirkkopalvelut).
Liika on aina liikaa jatkoprojektin keskeisimmät tavoitteet ovat
- Projektin vuosien 2005-08 asiakastyössä syntyneiden työmuotojen siirtäminen ja juurruttaminen järjestöjen ja kuntien perustyöksi
- Nyt kerätyn aineiston jatkotyöstäminen ja siitä syntyvän materiaalin julkaiseminen, levittäminen ja viestittäminen
- Vaikuttamistyö
Lue lisää.
Hankkeen päämäärä ja visio:
Hankkeen kokonaistavoitteena on tuoda keskusteluun ikääntyvien päihdeongelmat. Niistä on voitava keskustella ja ne on voitava diagnosoida. Vailla hoitoa olevat ikääntyneet päihdeongelmaiset pitää saada oikea-aikaisen ja sopivien palveluiden piiriin.
Hanke tuottaa tietoa tutkimuksista ja asiakastyön kokemuksista sekä soveltaa käytäntöön niistä nousevia hyviä toimintatapoja. Hanke myös tiedottaa yleisesti alkoholin ja ikääntymiseen liittyvistä yhteisvaikutuksista.
Tavoitteena ei ole raitistaa ikääntyneitä eikä määrittää sitä, mikä on oikeaa alkoholinkäyttöä.