
|
|
Ajankohtaista
Ajankohtaisista löytyy uutisia tapahtumista, koulutuspäivistä, uutuuskirjoista ja viimeisimmistä tutkimustuloksista. Sivujen sisällön lainaaminen tekijänoikeuslaissa tarkoitetussa mielessä esimerkiksi uutisen tai arvostelun yhteydessä sekä muu laissa säädelty käyttö on luonnollisestikin sallittua ilmoittamalla lähteen.
|
Ikääntyvien päihdetyön avuksi video
Liika on aina liikaa ikääntyminen ja alkoholi hanke on tuottanut ikääntyvien päihdetyöhön apuvälineeksi videon, jossa käsitellään asiapitoisesti ikääntyvien alkoholiongelmiin liittyviä kysymyksiä. Videon on ohjannut dokumenttiohjaaja Pentti Väliahdet ja käsikirjoittanut yhteistyössä hankkeen kanssa Lauri Larme. Videossa nousee esille lääketieteellistä tietoa ikääntymisestä ja alkoholista ja sen lisäksi siinä pohditaan alkoholiongelman psykososiaalisia ulottuvuuksia.
|
|
Kaikki osahankkeet ovat käynnistyneet
Keskiviikkona 11.1. 2006 pääkaupunkiseudun suurimpien kuntien edustajat ja Liika on aina liikaa -hankkeen toteuttajajärjestöt allekirjoittivat yhteistyösopimuksen, joka mahdollistaa päihdetyön kehittämisen ikäihmisille myös pääkaupunkiseudulla.
|
|
Tiedotteet
Tiedotteita ja kuvia voi vapaasti käyttää uutisoinnissa.
|
|
|